Lukijat

tiistai 15. maaliskuuta 2016

Kevät tulossa! :)

Moikka kaikille!

Tästä on taas vierähtänyt aikaa, etten oo kirjottanu tänne on ollu ajatukset ja aika muualla.
Nikolle kuuluu todella hyvää, Niko kävi helmikuussa korvien uudelleen putkituksessa ja nyt Nikolle tuli titaani putket korviin, että kestäisi paremmin korvissa.
Vaikee kuvitella, että tuo miun oma rakas pieni Niko täyttää kohta kolme vuotta! Herranjumala, mihin tää aika on kadonnut? Tuntuu et vasta sain hänet ekaa kertaa syliin ja nyt hän täyttää jo kolme! En meinaa millään uskoa, että tuo pieni miehen alku on jo niin iso poika. Vaikkakin kyllä sen on alkanut itsekkin pikkuhiljaa huomata, että Niko ei ole enään niin pieni kuin itse "luulen". Niko on oppinut vaihtamaan vaipan itse (käy myös potalla, mutta ei vielä kokonaan kuiva), pukee osan vaatteista itse, rakentaa palapelejä ja jne, ja silti itsestäni tuntuu, että Niko on vielä minun pieni vauvani.
Niko kävi tänään ensimmäistä kertaa uimahallissa, kahden Nikon kummin kanssa, äitiä ja isiä ei laskettu mukaan, se oli kuulema Nikon ja kummien juttu :)
Tuntui itsestäni vähän vaikealta laskea Nikoa yksin matkaan, mutta luotan kuitenkin Nikon kummeihin niin paljon, että uskalsin laskea Nikon heidän matkaansa, Niko ei ole muuta tehnytkään kotiin tullessaan kun puhunut uimisesta. 
Niko maalasi tänään ensimmäistä kertaa myös pääsiäismunia, ihan ideaa Niko ei oikein hoksannut, mutta "Salama McQueen-pääsiäismunan" Niko maalasi ;) 
Nikohan on kova Dusty Crophopper ja Salama McQueen fani, ja tietysti myös muumit ovat kova juttu, nyt Niko haluaa paljon leikkiä palapeleillä.
Nikolta on alkanut tulla kokonaisia lauseita ja Niko ilmaisee itseään hyvinkin selvästi. 
Olen miettinyt, että mistä tuo pieni ihme ammentaa energiaa, itselläni ja isillä on flunssa päällä ja illalla olen ihan poikki ja väsynyt ja silti tuo pieni ihme touhuaa, luulisi, että hänkin väsyisi päivän touhuista, mutta ei silti herra jaksaa touhuta ja energiaa riittää vaikka mihin.
Saa nähdä miten minun käy, olen hakenut opiskelemaan syksyllä nuorten- ja aikuisten puolelle amikseen, jännityksellä odotan, miten tulee käymään ja miten Niko asian ottaa, kun äiti ei olekkaan koko ajan kotona hoitamassa, todennäköisesti isi hoitaa Nikoa JOS JA KUN aloitan opiskelut. Pidän peukut pystyssä kuitenkin kävi miten kävi, jos ei tänä syksynä niin ensi syksynä sitten!
Niko kävi talvella laskemassa liukurilla, pulkalla ja stigalla mäkeä, pulkassa ja stigassa oli äiti tai isi kyydissä jos oli iso mäki tai Niko ei itse uskaltanut laskea, mutta liukurilla herra laski ihan itse. 

Tässä kaikki tällä erää taas.

-Jonna-
Tässä kuvassa Niko oli juuri antanut äidin leikata tukan :)